RUBYLEA
Käsityöt sekä taide ovat kulkeneet mukanani lapsuudesta saakka ja suvustani löytyykin useampi käsityöläinen, joiden kädenjälkeä olen saanut seurata lähietäisyydeltä pienestä pitäen.
Muistan, että sukulaiseni ovat ommelleet minulle paljon uniikkeja vaatteita ja asusteita, kun olin nuori. Iän myötä usein tartuin itse mummoni lahjoittamaan ompelukoneeseen, maaleihin tai millon mihinkin ja valmistin itselleni sekä ystävilleni vaatteita tai tuunasin vanhoista uusia.
Uskon, että tämä lapsuudessani saatu vapaus sekä luovuuden tukeminen on antanut minulle rohkeutta olla oma itseni ja vaikuttanut suuresti omaan nykyiseen pukeutumistyyliini, sekä ammattiini.
Perustin Rubylean lähes heti valmistuttuani modistin opinnoista vuonna 2016, koska halusin luoda tuotteita, joiden tekemiseen voin laittaa luovuuteni ja koko sydämeni mukaan. Haluaisin myös omalla työlläni kääntää ihmisten ajatusmaailman päähineiden sopivuudesta ja tuoda lisää rohkeita persoonia katukuvaan.
Hatut ovat varmasti yksi vaikeimmista asusteita käyttää ja usein kuulenkin ihmisten sanovan, että “Voi, kunpa hatut sopisivat minulle” tai että “Kunpa osaisin käyttää hattuja”.
Myönnän itse sanoneeni täysin samalla tavalla ennen modisti opintojen aloittamista. Halusinkin tähän koulutukseen pääasiallisesti laukkujen ja hansikkaiden takia, mutta kunnes sain ensikosketuksen hattujen tekemiseen, ymmärsin, että päähineet ovat kuin koruja, jotka luovat huolitellun asukokonaisuuden. Nykyisin en astu ovesta ulos ilman jonkin sortin päähinettä.
Mielestäni tärkeintä hatun valinnassa on se, että se tuntuu heti ensimmäisellä käyttökerralla omalta. Jos näin ei ole, ne helposti jäävät käyttämättä tai niitä käyttäessä olo on vaivaantunut, joka usein huokuu ulospäin. Tästä syystä, haluankin ottaa asiakkaan mahdollisimman paljon mukaan päähineen suunnitteluun ja tehdä tuotteesta juuri hänen persoonaansa sopivan, sillä meille kaikille löytyy varmasti SE oikea.
Oma pukeutumiseni saa paljon vaikutteita naisellisesta vintagetyylistä, johon sekoitan reippaasti moderneja materiaaleja sekä räväköitä ja erikoisia kuoseja.
Omasta asustemallistostani löytyy myös hyvin paljon samanlaisia piirteitä; tuotteiden muodot ovat saaneet vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä, mutta käytän mm. materiaaleina nykypäivään paremmin sopivia joustavia neuloksia sekä pyrin valmistamaan päähineet niin, että ne ovat helpompi pukea ja sopivat moderniin elämäntapaan paremmin.
Tuotteiden valmistuksessa käytän paljon perinteisiä modistin työmenetelmiä, kuten käsinmuotoilua sekä -ompelua. Näin kaikista tuotteista tulee oma yksilönsä, vaikka käytettävät materiaalit olisivatkin samat.
Valmistan suurimman osan tuotteistani tilauksesta, jotta voin tarjota laajemman malli- sekä värivalikoiman, sekä koen että, se on ekologisempi vaihtoehto materiaalien kulutuksen kannalta. Tilauksesta tekeminen myös helpottaa tuotteiden muokkaamista asiakkaan tarpeiden mukaan.
Tervetuloa rohkeasti sovittamaan tuotteita tai suunnittelemaan uusi unelmapäähineesi studiolleni, Aleksis Kiven katu 38, Helsinki.
♥ Eini